Kun huominen katosi yöhön

Varjolintuja

Mustia naakkoja mereni yllä
eksyneitä syvyyden tyttäriä

kauan sitten varjojen hetkeksi kadotessa
puhalsi tuuli heihin pienen hitusen toivoa

Nyt liitävät etsien sitä pientä kipinää
joka hetkeksi välähti
sammuen harmaaksi tuhkaksi

Mustia naakkoja tummuvassa illassa
murheen mustissa siivissä

haluavat silti uskoa huomiseen
auringon ja sateen ikuiseen liittoon