Kun suru on mustaa
ja yksinäisyys asuu matkojen alussa
kompuroivat pienet lapset metsän sydämessä
tummien varjojen siipien alla
Kulkevat kuten minäkin
hiljaisuuden pimeässä yössä
Siihen saakka kunnes suljin silmäni
ja annoin tuulen tulla
kutittaa ihoani
ja kuiskata korvaani ”Tule”
ja minä seuraan sitä huomiseen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti