Valon kukkia
Yön reunalla kaikuja menneisyydestä
ajasta jolloin kivet olivat pehmeitä
ja ilmassa lentelivät pienet orvokit
Siellä yön ja aamun rajalla
minä hyvästelin sinut
ja katselin kuinka utuinen ilma
kantoi irtirevittyjä sanoja
aamun usvassa liiteleviä toivonkajastuksia
ja ilmassa lentelivät pienet orvokit
Siellä yön ja aamun rajalla
minä hyvästelin sinut
ja katselin kuinka utuinen ilma
kantoi irtirevittyjä sanoja
aamun usvassa liiteleviä toivonkajastuksia
2 kommenttia:
(Eksyin tänne rakkausrunot. fi:n kautta, pitipä käydä kommentoimassa sitten.)
Kovin kaunista!
Utuinen unimaisema juuri minun mieleeni, pehmeää ja herkkää sanankäyttöä. Jotenkin surullinen runo, vaikka lopussa kajastaakin toivonkipinöitä. Pidin paljon.
Kiitos :)
Lähetä kommentti